Kaksplus.fi

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Suomen suurimmassa HopLopissa

Saimme tytön kanssa kutsun Espoon Suomenojalla sijaitsevan Suomen suurimman HopLopin avajaisiin, joita vietettiin 1.6. Minulla oli juuri sopivasti silloin vapaapäivä, joten tottakai lähdimme tutustumaan uuteen seikkailupuistoon!
Treffattiin siellä muiden Kaksplussan verkostobloggaajien kanssa ja päästettiin naperot irti. Sisäleikkipuisto oli aivan valtavan kokoinen ja leikkimahdollisuuksia oli kaikenikäisille. Puisto oli kuin oma pieni iso viidakkoteemainen maailmansa.
"Yleisessä" tilassa riitti touhua kaikille, vaikka liukumäet ja kiipeilypaikat sekä -putket olivatkin hieman vanhemmille tarkoitettu, noin 5-vuotiaasta ylöspäin. Menimme tytön kanssa yhdessä muutamat mäet ja muuten hän kiipeili turvallisesti äidin valvovan silmän alla.
Yksi ehdoton suosikki taaperolla oli trampoliini (avain kuten mummin pihassakin). Sinne hän oli kiipeämässä aina uudelleen ja uudelleen ja nauraa räkätti kovaan ääneen. No juu, oli se äidistäkin kivaa ja käytiin mekin Nean kanssa vuorotellen pomppimassa.

HopLopissa oli myös 0-4 -vuotiaille suunnattu oma leikkialue. Sieltä löytyi hieman pienempi liukumäki sekä kiipeilypaikka, pallomeri ja palikoita. Vietimme suuren osan ajasta tuolla pienten puolella, sillä siellä oli kattavasti kaikkea aktiviteettia Veeran ikäiselle sekä kanssamme olleelle 1-vuotiaalle pikkuneidille.
HopLopissa on ravintola, jossa pikaisella vilauksella näytti olevan ihan laajasti eri ruokavaihtoehtoja. Lisäksi sieltä pystyi ostamaan pieniä välipaloja, juomia ja herkkuja. Meille oli tarjolla kahvit, sämpylät, salaatit ja suklaata, joiden voimalla jaksoi hyvin koko melkein nelituntisen leikkireissun ajan. Ainoa miinus leikkipuistossa oli, ettei sieltä meinannut saada taaperoa lähtemään. Eli taapero kainaloon ja menoks -taktiikka oli meidän poistumistyylimme.

Mukava päivä taaperon, blogikavereiden ja heidän lastensa kanssa!

2 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia :) Täytyy kyllä sopia uudet treffit lasten kanssa johonkin sisäleikkipuistoon, oli kivaa ja kiitos seurasta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin oli, ehdottomasti nähdään uudelleen pian :)

      Poista