Kaksplus.fi

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Blogitreffien goodiebagin sisältö kuvina

Kirjoittelin aiemmin Naurusaaressa vietettävistä blogitreffeistä ja nyt olisi aika kurkistaa, mitä kaikkea mahtavaa saamistamme goodiebageistä löytyi!
Lahjakassin sisältö oli todella monipuolinen ja sieltä löytyi paljon käytännöllisiä tarvikkeita. Muutama tuote on sellainen, jotka meillä eivät ole ajankohtaisia - tai meiltä löytyy jo, joten ne menevät eteenpäin niitä enemmän tarvitseville ystäville.
Kiitos kuvista 10 plussan äiti -blogin Matulle.


YHTEISTYÖKUMPPANIT:

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Blogitreffit Naurusaaressa

Viime lauantaina oli kauan odotetut blogitreffit Kaksplussan verkostolaisten, sekä jälkikasvujen kanssa! Reilut 20 bloggaajaa ja noin tuplamäärä lapsia kokoontuivat Vantaan Flamingossa sijaitsevassa Naurusaaressa, jossa meille oli varattuna herkuilla varustettu tila.
Naurusaaresta löytyy paljon tekemistä ihan kaikenikäisille - on liukumäkiä, pomppulinnaa, palikoita, temppuilua, kiipeilymahdollisuuksia... Veera oli aluksi hyvin kiinni minussa, mutta pienen rohkaisun (ja poppareiden mussuttamisen) jälkeen uskaltautui hänkin lähteä leikkeihin mukaan.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun tapasimme muksutreffien merkeissä ja näin ollen lähes kaikkien lapset toisille entuudestaan vieraita, mutta oli ihan huippua, kuinka tiivis porukka meillä silti on. Jokainen hoiti vuorollaan toisten jälkikasvua ja kuka piti sylissä kenenkin lasta. Jopa meidän neiti uskaltautui Jennin syliin.
Juotiin kahvia, naposteltiin ja vaihdettiin kuulumisia. Otettiin paljon valokuvia ja leikittiin lasten kanssa. Kiitos tästä mahtavasta päivästä kuuluu Jennille (Hutimeni), Matulle (10 plussan äiti) ja Nealle (Kädenjälkiä sydämessä), jotka käyttivät paljon aikaa treffien järjestämiseen. Sekä tottakai kaikille paikalla olleille bloggaajille ja Naurusaarelle, jossa saimme päivän viettää.

Kotiin lähdettiin väsyneen tytön sekä mielettömän goodiebagin kanssa, joka oli yhteistyökumppaneiden kanssa meille koottu.
Kuva Minna (Kiljusten blogi)

KIITOS YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kotitöitä yhdessä taaperon kanssa

Pienestä asti on hyvä oppia osallistumaan arjen askareisiin ja meidän kohta kaksivuotias taapero on hyvinkin innokas apuri. Sen sijaan, että taaperon yrittäisi aina saada pois tieltä ja kieltäisi koskemasta jokaikiseen asiaan mihin yltää, voi hänet yhtä hyvin ottaa mukaan tekemisiin. Kyllä, askareet kestävät huomattavasti pidempään sekä välillä ne saa tehdä kahteen kertaan, mutta jos toinen tahtoo auttaa niin mikäs siinä!

Kotiaskareita, joissa meillä tätä raakaa lapsityövoimaa käytetään, ovat mm. tiskienlaitto, pyykkääminen, pölyjen pyyhkiminen sekä tavaroiden paikoilleen vieminen.
Taaperon vahvuuksia kyseisissä askareissa ovat aterimien laitto sekä tiskikoneeseen, että sieltä pois. Pyykkäämisessä hyvin hoituu pyykkien koneeseen survominen, sekä puhtaiden ojentaminen äidille, joka ripustaa ne kuivumaan. Pyykkien, kuten muidenkin taaperon omien tavaroiden vieminen omaan huoneeseen sujuu mallikkaasti. Joskus pyykit päätyvät sängylle, mutta yleensä taapero seisoo huoneen ovella ja heittää vaatteet lattialle - omaan huoneeseensa, kuten pyydettiin. Lelut kokevat usein saman kohtalon. Olemme kyllä opetelleet jälkien siivoamista leikkimisen jälkeen, mutta usein uudet leikit alkaisivat ennen kuin vanhat lelut on saatu kerättyä alta pois. Pölyjen - ja kaiken muunkin - pyyhkiminen kosteuspyyhkeillä on myös taaperon vahvuusalaa.

Itse koen tärkeäksi opastaa jo varhain taaperoa korjaamaan omia jälkiään sekä osallistumaan muutenkin arjen touhuihin - vaikka sitten leikin merkeissä. Eiköhän sekin vaihe tule, kun auttaminen ei olekaan kovin mieleistä, mutta nyt menee näin ja näin menee hyvin.

Osallistuuko teillä lapset kotitöihin, ja kuinka paljon? Vai koetteko sitä tärkeäksi?

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Päivä maalla - Virkistävä aloitus uudelle viikolle

Miehen isyysloman kunniaksi ollaan pystytty viettämään paljon aikaa yhdessä koko perheen kesken. Se on ollut virkistävää ja saadaan nauttia tästä luksuksesta vielä kolme viikkoa.
Tänään aamupäivällä lähdettiin maalle miehen siskon luo viettämään päivää. Käytiin pulkkalenkillä ja ihastelin samalla, kuinka rentouttavaa ja rauhallista maalla asuessa voisi olla. Kiskottiin vuorotellen tytön kanssa pulkkaa perässä ja laskettiin yhdessä mäki alas. Hämmästeltiin traktoria ja puhallettiin saippuakuplia. Kyllä, saippuakuplia. 
Ulkoilun lisäksi tyttö silitteli innokkaana kissaa ja touhotti menemään minkä kerkesi. Päivä oli täynnä kaikkea mielenkiintoista tekemistä ja tyttö niin väsynyt kun lähdimme, että nukahti automatkalla kotiin.

Tämä päivä oli ihana ja virkistävä aloitus uudelle viikolle!

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Vieraskynä: Menovinkki Tampereelle // Tuttiritari ja lohikäärmeen salaisuus

Meidät bloggaajat kutsuttiin Tampereelle Tuttiritari ja lohikäärmeen salaisuus -näytöksen ennakkonäytökseen helmikuussa. Itse en päässyt menemään, joten annoin paikkani työkaverilleni ja hänen perheelleen. Tässä heidän kokemuksiaan näytelmästä.
Teatteriin meitä lähti koko porukka, eli kaksi aikuista ja 9- ja 7-vuotiaat lapset. Esitys oli mukaansatempaava ja musiikintäytteinen. Myös aikuiset saivat nauraa monessa kohdassa. Näyttelijäsuoritukset olivat mainioita ja jossain kohtaa näyttelijät osallistivat myös yleisöä mukaan.
Lavasteet olivat huikeita ja lavalla oli tarpeeksi vaihtelua.

Väliajan jälkeen huomasi, että pienemmät lapset alkoivat tuskastua loppua kohden, mutta isommat lapset jaksoivat hyvin katsoa koko esityksen.
Kaiken kaikkiaan oikein viihdyttävä ja iloinen koko perheen esitys, jossa oli tietysti onnellinen loppu!

Lisätietoja sekä näytösaikatauluja löytyy Tampereen teatterin verkkosivuilta.

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Kaksi kaunista tilaisuutta

Viikonloppuumme sisältyi kahdet merkittävät juhlat. Lauantaina juhlistimme kahden ihmisen välistä rakkautta häiden merkeissä. Hääjuhla oli intiimi ja paikalla olivat kaikki läheisimmät. Vihkimistilaisuudessa mukana olivat hääparin vanhemmat ja me muut liityimme juhliin tämän jälkeen.
Hääkakkua leikatessa tehtiin perinteinen polkaisu ja niin siinä taisi käydä, että morsian määrää kaapinpaikan.

Sunnuntaina juhlimme ristiäisiä ja saimme kunnian toimia pienen prinsessan kummeina. Jokaiselle neljälle kummille oli oma tehtävänsä kastetilaisuudessa - minä luin pienen tekstin suomeksi, toinen kummitäti ruotsiksi, toinen kummisetä toimi sylikummina ja Miika kuivasi kasteen jälkeen tytön pään.
Tyttö nukkui tyytyväisenä koko kastetilaisuuden ajan kummisetänsä sylissä. Kastetilaisuuden jälkeen otettiin valokuvia ja siirryttiin kahvittelemaan.
Ihania juhlia kummatkin, kaunis kiitos niistä!<3