Kaksplus.fi

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Jos tulisikin toinen

Aika ajoin vauvakuume nostaa päätään ja pistää miettimään, mitä jos tulisikin toinen. Meidän vauva ei ole enää vauva, vaan taaperovaihe lähestyy kovaa vauhtia. Ikävä raskausaikaa, synnytystä (kyllä!) sekä pienen vauvan tuoksua on silloin tällöin läsnä. Asia ei ole ajankohtainen vielä hetkiin, mutta silti mietin, että mitä jos...

Ensimmäinen raskauteni oli suht' helppo. Toki oli vaivoja, mutta koen päässeeni aika helpolla. Mitä jos toisessa raskaudessa olisi pahoinvointia koko 9 kuukautta? Mitä jos aikaiset supistukset pakottaisivat vuodelepoon? Mitä jos issiaskipu olisi niin paha, ettei jalat kanna? Miten silloin pärjäisin kun kotona on taapero hoidettavana?
Synnytys oli nopea (n. 8 tuntia) ja edistyi jatkuvasti. Ponnistusvaihe oli kamala, mutta sekin aika nopea (18min). Mitä jos toinen synnytys ei sujuisikaan yhtä hyvin. Porvoon synnytyssairaala lakkautettiin ja synnytykset tapahtuvat Helsigissä tai Hyvinkäällä (korjatkaa jos olen väärässä). Toinen synnytys on kuulemma aina nopeampi, mitä jos emme kerkeäkään sairaalaan? Mitä jos ponnistusvaihe on vielä kamalampi kuin ensimmäisellä kerralla, se pelottaa. Mitä jos tapahtuukin jotain kamalaa.

Ensimmäinen lapsi antaa ihan uutta todellisuutta rakkaudelle. Se vahva tunne, side, rakkaus, voiko sitä kokea usean kohdalla? Entä jos en osaakaan tuntea samalla tavalla toista lasta kohtaan. Huono omatunto koputtaa jo nyt olkapäähän kun kirjoitan näin, mutta se on rehellinen ajatukseni. En osaa kuvitella, ettei omaa lastaan rakasta, mutta kun mietin tunteitani Veeraa kohtaa herää väkisinkin ajatus, voiko joku muukin saada minut tuntemaan samoin?
Veera oli aika tyytyväinen vauva. Yöt menivät alusta asti vain muutamilla heräämisillä. Oli vaihe, jolloin kaikki illat päättyvät tunnin, joskus pidempään, huutokonserttiin, mutta sekin meni ohi. Mitä jos toisella lapsella on kolmen kuukauden koliikki? Kuinka silloin jaksaa kun on useampi hoidettava? Kuinka saan jaettua huomion tasavertaisesti kahden lapsen kesken?
Niin paljon kysymyksiä. En todellakaan usko sanontaan "siinä se toinenkin lapsi menee missä yksikin". Ehei, en usko yhtään. Välillä vaikeampina päivinä olen miettinyt miten ihmeessä pärjäisi kahden kanssa. Miten huomio, hermot ja kädet riittäisivät.

Onko muilla ollut tällaisia ajatuksia? Entä onko todellisuus useamman lapsen kanssa vastannut odotuksia vai ollut jotain aivan muuta? Kertokaa kokemuksianne, ajatuksianne, mitä vain mieleen juolahtaa.

14 kommenttia:

  1. Hih tuttua! Itekin kirjotin tästä noin puolenvuoden äitiyden jälkeen :) tosi ristiriitaista ja jotenkin selittämätön huono omatunto. Enää ei tunnu samalta :)

    http://sangynalla.blogspot.fi/2015/01/toinen.html?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa kirjotuksesi aiheesta. Hyvin paljon samoja ajatuksia. Pitäisi varmaan vaan luottaa, että kyllä kaikki menee hyvin, mutta ite ainakin aina mietin mitä jos, mitä jos... :D

      Poista
  2. Jos joskus vauvakuume iskee, mietin juuri noita asioita ja kuume menee aika nopeasti ohi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika yleisiä mietintöjä nämä ilmeisesti ! Hyvä, etten ole ainut :D

      Poista
  3. No kahden lapsen kanssa oli paljon rankempi vauvavuosi kuin esikoisen vauvavuosi (vaikka molemmat oli "helppoja" vauvoja). Nyt kun jo touhuavat keskenään, niin on tavallaan helpompaa kuin yhden lapsen kanssa, joka vaati jatkuvan huomion vanhemmalta. Eli aikalailla on vastannut odotuksia eli kaksi ei todellakaan mene siinä kuin yksi. Ja ihan samoja ajatuksia kävin läpi ennen toista lastamme. Ikäeroa voi pohtia myös, meillä melkein kolme vuotta ja kyllä helpotti, kun toinen ei ollut enää vaipoissa ja hän oli jo muutenkin osaava ja ymmärtävä isosisarus. Ja toisaalta olimme saaneet rauhassa ihastella häntä ja hänen kehitystään ennen kuin tuli uusi vauva.
    Tuon huomion jakamisen koen edelleen välillä vaikeaksi, riittämättömyyden tunne iskee todella helposti.
    Mutta sen voin luvata, että kyllä rakastat!! Rakastat sitä toista palleroa aivan yhtä huumaavaan valtavasti kuin ensimmäistäkin. Tottakai se esikoisen paikka on siitä erilainen, että hän mullisti tulollaan kahden aikuisen maailman ja siitä seuraavat lapset syntyvät jo valmiiksi lapsiperheeseen eli se muutos/muutoksen kokemus ei ole niin suuri. Mutta se rakkaus ja side toiseen lapseen on kyllä aivain yhtä suuri ja ihmeellinen kuin esikoiseenkin!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vastauksestasi !

      Se on varmasti totta, että lapsista on seuraa toisilleen ja viihtyvät sillä tavoin enemmän "itsekseen" kun taas yhden lapsen kanssa kotona leikittäjä on vanhempi. Kyllähän sisarukset ovat rikkaus, olen ehdottomasti sitä mieltä !

      Ikäero on vaikuttava tekijä myös, kuten sanoit. Vanhempi lapsi on jo itsenäisempi, osaa tehdä asioita itse sekä ymmärtää.

      Aivan varmasti rakastaa, en osaa kuvitella, ettei omaa lastaan rakastaisi. Hämmentävää on vain se, että tämän saman tunteen mitä esikoista kohtaan on pystyisi jakamaan jonkun muunkin kanssa. Mutta varmasti jos ja toivottavasti kun joskus meille toinen lapsi tulee, on hän aivan yhtä rakas kun ensimmäinenkin<3

      Poista
  4. Mulla on pojat 5/2013 ja 6/2015, mua jännitti just että miten jaksaa ja kuinka voi rakastaa myös toista yhtä lailla. Mutta kyllä vaan voi ja jaksaa. Molemmat pojat on kyllä ollut ihan hyviä nukkujia ja suht helppoja tapauksia, että siinä käynyt hyvä tuuri. Onhan kahdessa lapsessa hommaa, mutta henkilökohtaisesti mä tykkään niin paljon enemmän mun elämästä nyt kun on kaksi lasta, yhden kanssa ehti tulla aika ajoin jopa tylsääkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jemina kommentistasi.
      Itse olen haaveillut myös kahden-kolmen vuoden ikäerosta. Toki, sitähän ei koskaan tiedä kuinka loppujen lopuksi käy.
      Kahden kanssa ei varmaan kerkeä tulla tylsää hetkeä, uskon ! :D

      Poista
  5. Itselläni on viisi lasta ja joka kerta ennen raskautta vauvakuumeillessa olen pohtinut noita samoja asioita. :) Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä ja ajan mittaan arki muovautuu niin, ettei sitä osaisi ajatella arkea enää muulla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi vastauksestasi. Luulen, että nimenomaan se pikkuvauva aika mietityttää kaikista eniten. Lapsen saanti on kuitenkin niin mullistava asia, että ehkä nämä ovat ihan luonnollisia ajatuksia, mitä moni käy läpi :) Ihana sisarusparvi teillä (nimim. kuusilapsisesta perheestä itse) !

      Poista
  6. Mä luulen, että monilla on sen takia niin "rankkaa" ja "vaikeaa", kun ikäero on yksinkertaisesti liian pieni. Omilla lapsillani on ikäeroa pari viikkoa vajaa 3 vuotta ja kaikki on mennyt tosi hyvin, sillä 3-vuotias on jo niin iso ja oma-aloitteinen. Ei tarvitse sisarusrattaita, vaippoja kahdelle, ainoastaan yksi lapsi saattaa herätä yöllä jne. Esikoisesta on myös todella paljon apua, kun pystyy ja haluaa auttaa pienissä askareissa, jos tuntuu, että omat kädet ovat nyt ihan täynnä. Sekin on ihan huuhaata, että lapsista tulee läheisemmät, jos ikäeroa on mahdollisimman vähän. Enemmän se on monesta muusta asiasta kiinni. Omaan siskooni on vain 13 kk:n ikäero, emmekä ole juuri missään tekemisissä, vaikka asumme samassa kaupungissa. Tuntuu, että olimme lapsina liian paljon yhdessä, joten nyt emme voi sietää toistemme naamoja.

    Raskaudet ja synnytykset olivat hyvin samankaltaiset, eli helpot. Toinen lapsi on ollut jotenkin vaativampi ainakin vauvana kuin esikoinen, mutta eivätkös tytöt ole aina vähän vaativampia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä huomioita ! Ikäerolla on varmasti suuri merkitys siihen, kuinka rankkaa kahden, tai useamman lapsen kanssa on.
      En usko myöskään, että pieni ikäero vaikuttaa sisarusten väleihin sen suuremmin. Minulla sisaruksiini ikäeroa on 2-10 vuotta ja jokaisen kanssa ihan yhtä läheiset välit :)
      Haha, niinhän ne tytöt saattavat olla :'D

      Poista
  7. Mulla on klome lasta ikäeroilla 1v6kk ja 3v.Tuo 1,5v ikäero oli aivan liian pieni,esikoinen ja vauva molemmat vielä vaipoissa,omasta ajasta voi vain haaveilla.Keskimmäisen ja kuopuksen välillä ikäero oli 3v ja tuo aika oli ihanaa,isommat sisarukset auttoivat vauvanhoidossa.Tuo muuten ei aina päde,että pienellä ikäerolla olevat saavat seuraa toisistaan,meillä he ovat eri sukupuolta ja lähinnä vaan riitelevät keskenään.Leikit ovat ihan erilaisia, vaikka leikit sujuvat hyvin heillä sitten omien kavereitten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin uskoa, että on huomattava ero 1,5v ja 3v ikäerolla. Kommenteista huomannutkin, että monet kokevat n. kolmen vuoden ikäeron helpommaksi juurikin siksi, että lapsi on silloin osaavaisempi tekemään itse asioita, vaipaton jne :)

      Poista