Kaksplus.fi

maanantai 21. syyskuuta 2015

Pistää miettimään

Lueskelin tuossa seuraamiani blogeja läpi ja Primebodyn postaus "Ole rehellinen itsellesi" pisti todella miettimään. Hän kertoi nähneensä somessa tekstin, 11 asiaa joita ei ikinä tarvitse tehdä. Mulle tuli tunne, että tahdon ehdottomasti jakaa nuo asiat myös täällä oman blogin puolella.

1. Sinun ei tarvitse perustella elämäntilannettasi.
2. Sinun ei tarvitse perustella prioriteettejasi.
3. Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi, ellet ole pahoillasi.
4. Sinun ei tarvitse perustella miksi haluat olla yksin.
5. Sinun ei tarvitse olla samaa mieltä muiden henkilökohtaisista näkemyksistä.
6. Sinun ei tarvitse sanoa kyllä.
7. Sinun ei tarvitse perustella ulkonäköäsi.
8. Sinun ei tarvitse perustella ruokavaliotasi.
9. Sinun ei tarvitse perustella uraasi tai vapaa-aikaasi koskevia valintoja.
10. Sinun ei tarvitse perustella uskontoasi tai poliittista kantaasi.
11. Sinun ei tarvitse perustella parisuhteesi tilannetta.
Yksitoista kertaa totean kyllä. Mua ihmetyttää suuresti se, että miksi nimenomaan niitä omia valintoja ja oman elämän asioita tarvitsisi muille perustella. Ns. hyväksyttää ne muilla. Ikäänkuin kysyä muilta lupa elää omaa elämää haluamallaan tavalla. Miksi? Täällä ei olla mielyttämässä ketään, elämässä muiden elämää kuin omaansa. Miksi täytyisi miettiä mitä muut ajattelevat jos valitsen tämän tien. Onko se sitten todellista tukemista ja kannustamista jos jokainen oma liike on arvostelun alla?
Mielipiteitä on yhtä monta kuin on ihmisiä. Elämäntyylejä on yhtä monta kuin on ihmisiä. Yksikään ei ole ainut oikea tapa. 

Kyllähän sitä on monesti miettinyt noita asioita yleiseltä kantilta, mutta noin listattuna niitä pohtii vielä syvemmin. Toisaalta ne tuntuvat täysin itsestäänselvyyksiltä, mutta onko ne todellisuudessa sitä. Kuinka paljon sitä oikeasti tulee kyseenalaistettua tai arvosteltua muita / muiden tapoja toimia. Uskon, että siihen syyllistyy jokainen joskus. Sanoisin, että jos joku muuta väittää, valehtelee.

Jos nyt oikein tosissaan aletaan menemään pintaa syvemmälle niin mikä on sen arvostelun tavoite? Mitä sillä saadaan / halutaan saada aikaan. Pahaa mieltä ja toisten tunteiden loukkausta. Halveksuntaa ja alistamista. Tahtooko joku oikeasti tuottaa sellaista oloa muille. En väitä, että itse olen pyhimys tai etten ikinä olisi tuohon sortunut. Mutta en ylpeänä myönnä sitä tehneeni.
Miksi omista elämänvalinnoistaan täytyisi olla tilivelvollinen muille? Saati hakea hyväksyntä muualta. Tarvitseeko kaikelle aina olla perustelu ja syy. Tarvitseeko aina omat valinnat ja tekemiset selittää. Ei todellakaan tarvitse. 

On eri asia jos pyydetään apua, neuvoa, mielipidettä. Tukea valitsemalleen polulle. Silloin se mielipide on tärkeä. Nekin mielipiteet voivat esittää kannustavasti.

Mielestäni on tärkeää muistaa, että jokainen elää täällä itseään varten. Omaa elämäänsä ja luo siitä sellaisen jossa ITSELLÄ on hyvä olla. Kerää ympärilleen ihmisiä, jotka tukevat, kannustavat ja tuovat positiivista energiaa. Elävät yksin, yhdessä, lähellä, kaukana, missä vain on hyvä olla. Kun on onnellinen oman elämänsä valintoihin ja päätöksiin sen ei pitäisi olla keneltäkään muulta pois.

Itse olen ainakin tällä hetkellä erittäin tyytyväinen elämääni. Vaikka muutamia muutoksia toivottavasti tulossa, niin tärkeimmät asiat ovat hyvin.

*kuvat Pinterest

maanantai 14. syyskuuta 2015

13.9.2015 Ristiäiset

Sunnuntaina vietettiin suuren juhlan päivää nimittäin tyttäremme ristiäisiä. Vai kastejuhlako se on virallisesti.
Kastetilaisuus alkoi 15:30, mutta me ja muutama apuri menimme valmistelemaan paikkoja jo kahden aikaan. Kaiken kaikkiaan meitä taisi olla n. 45 henkilöä juhlistamassa tytärtämme. Kastetilaisuus alkoi virrellä Ystävä sä lapsien. Niinhän siinä kävi, että aloin vetistelemään heti. Tilanne oli vain niin koskettava.

Sylikummina oli siskoni Johanna. Johannan lisäksi kummeina ovat sekä minun paras ystäväni Merika, että Miikan paras ystävä Miko. Merika luki lapsien evankeliumin (oliko se sen niminen?) ja Miko kuivasi tytön pään kasteen jälkeen. Jokaiselle siis oma roolinsa kastehetkelle.
Kasteessa tyttäremme sai nimekseen Veera.
Alkuun Veera oli hieman itkuinen ja otin hänet hetkeksi syliin rauhoittumaan. Loppu tilaisuus sujuikin hiljaisissa merkeissä hänen osaltaan kun nukahti Johannan syliin.
Kasteen jälkeen kun ns. virallinen osuus oli ohi otimme paljon kuvia.
Meillä oli varattuna Kartano sali, jossa kahvitilaisuus vietettiin. Kutsuimme myös papin liittymään seuraamme. Pakko muuten hehkuttaa, aivan mahtava pappi. Ihana nuori nainen, mukava ja suoritti kastetta tytön ehdoilla. Eli kun suurin itkukohtaus oli päällä hän piti taukoa ja antoi meidän hieman rauhoitella tyttöä rauhassa.

Tarjolla oli toinen toistaan herkullisempia syötäviä. Muutama muutos tuli tarjoiluihin niin, että kakku tilattiin sekä macaronssit. Muuten siskoni valmistivat kaiken.
Tarjolla oli siis suolaista; feta-pinaatti piiras, coktail -paloja ja munavoita, lihapasteijoita, kinkku- ja kalavoileipäkakut. Makeaa tarjottavaa oli; suklaamuffineja, macaronsseja sekä täytekakku. Juotavana oli kahvia, teetä sekä mehua.

Hyvin meni tarjottavat ja ainoat mitä pakattiin kotiin mukaan oli muutamat muffinit ja hieman kakkua. Erittäin onnistuneet syötävät siis. Eritoten voileipäkakut saivat paljon kehuja, kyllä ne siskot osaavat!

Vapaamuotoisen kahvittelun jälkeen vieraat alkoivat yksitellen lähtemään kotia kohti. Muutamat tulivat kauempaa, joten kotimatkaan meni aikaa tunteja. Loppusiivouksen ja jälkien putsaamisten jälkeen lähdimme mekin kotiin, n. kuuden aikaan.

Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut ja ihana päivä sekä tilaisuus. Kiitos paljon kaikille paikalle saapuneille sekä onnittelijoille :)
Voisin tehdä myöhemmin ihan omaa postausta Veeran saamista lahjoista.

perjantai 11. syyskuuta 2015

Minne katosi ystävät?

Nyt kun olen tuon otsikon myötä saanut kaikki kaverini toteamaan, että "kiitos vain Janina" niin voin ilokseni kertoa, ettei minnekään.
Oli selvää, että äidiksi tulo ja lapsen saaminen muuttaa ystävyyssuhteita. Ei tule lähdettyä herkästi minnekään (ainakaan siis näin alkuvaiheessa) ja niitä illanvietto / juhlakutsuja ei enää satele. Mutta miksipä joku kysyisi 2kk:den ikäisen lapsen äidiltä, että hei, lähdetäänkö baariin. No niimpä! Kysymättäkin selvää, että vastaukseni olisi kieltävä.

Olen ensimmäinen kaveriporukassamme, joka sai lapsen. Tiedän, että minusta kuuluu harvemmin kuin ennen ja etten näe ystäviäni yhtä tiheästi kuin ennen. En kuitenkaan koe, että olisin jäänyt mitenkään ulkopuoliseksi. Pidämme edelleen yhteyttä.

Ensimmäisinä viikkoina kun Miika oli palannut töihin, sain aina jonkun ystävän päivisin käymään, että pääsin käyttämään koiran ulkona (kun tyttö oli liian pieni rintareppuun). Aina joltain löytyi se hetki auttaa. Ystävien vapaapäivinä olen saanut seuraa kotiin. He ovat pitäneet tyttöä sylissä ja viihdyttäneet häntä, jotta minä saan hetkeksi vapaat kädet. Saan keittää kahvia ja juoda sen rauhassa. Saan laitettua pyykit kuivumaan ja tiskit koneeseen. Jos olen vaikka juuri imettämässä, ovat he tarjoutuneet laittamaan tiskejä. He toden totta ovat auttaneet. Pyytämättä.
He ymmärtävät, että minun on helpompi kutsua meille kahville kun lähteä jonnekin kahvilaan. He tulevat. Vaihdamme kuulumisia ja juttelemme kuten ennenkin. Totta kai on yksi puheenaihe enemmän kuin ennen, vauva, mutta keskustelut eivät pyöri pelkästään hänen ympärillään. Eikä kuulukaan. En oleta, että ystäviäni kiinnostaa minkä väristä tavaraa tänään on tullut tai kuinka monesti se vaippa on tullut jo vaihdettua. Toki he kyselevät arjen kuulumisia, johon tuo pieni neiti liittyy 100% ja sen myötä keskustelemme myös hänestä. Mutta yhtälailla minua kiinnostaa heidän asiat kuten ennenkin. Vauva on lisä minun arkeeni, minun elämääni eikä ystävien ole ns. pakko olla kiinnostuneita heti lapsista vain sen vuoksi.
Monesti kuulee, että ystävät katoavat lapsen saannin jälkeen ja uskon, että suuri syy siihen on juurikin tuo; tuore äiti ei puhu, ole, elä mitään muuta kuin sitä vauvaa ystävilleen.
Kyllähän minä jaksaisin tytöstämme puhua vaikka kuinka ja kauan, mutta en "velvoita" siihen ystäviäni. Sitä paitsi, on se oikeasti mukavaa puhua välillä muutakin kuin kukkuuta tytölle. Aikuisille ja ihan oikeita asioita. Saada nimenomaan keskustella.

Välillä keskustelutuokio saattaa keskeytyä hetkeksi jos tytöllä iskee itkukohtaus ja häntä täytyy rauhoitella. Sille ei vain voi mitään. Tai vastaavasti siinä missä ennen istuttiin rauhassa ja juteltiin niin nyt saatan samalla vaihtaa vaippaa tai imettää. Tosin jälkimmäistä teen vain likkakavereiden edessä, en julkisesti.

Muutama kaverini on sanonut meillä ollessaan, että nyt sen vasta huomaa ja ymmärtää kuinka rankkaa ja kokopäivä hommaa vauvan hoito on. Sitä kautta uskon, että he myös ymmärtävät paremmin jos sanon, että ei ole kerennyt tekemään jotain tai on ollut kiireinen päivä. Minusta on tärkeää saada nimenomaan sitä ymmärrystä ystäviltä, että asiat ovat muuttuneet.

Kyllähän siitä on vitsiä heitetty, että milloin tämä mamma lähtee viihteelle, mutta ei kyllä itsellä ole vielä mikään kiire päästä! Sitä kun kerkeää aivan hyvin myöhemminkin.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin onnellinen ja kiitollinen siitä, että minulla on ystäviä, jotka pysyvät vierellä vaikka oma elämäni on muuttunut aika täysin. Ystäviä, keille voin laittaa viestiä, keneltä voin pyytää apua tarvittaessa ja ketkä jaksavat kerta toisensa jälkeen tulla moikkaamaan. Joten kiitos❤

maanantai 7. syyskuuta 2015

Omaa aikaa

Pari viikkoa sitten ystäväni kävi meillä kahvilla. Hän kysyi minulta, että kaipaanko omaa aikaa. Vastasin, että en oikeastaan. Ei sen kummemmin jääty asiasta keskustelemaan, mutta myöhemmin rupesin itsekseni oikein miettimään asiaa syvemmin.

Kyllähän mä oikeastaan kaipaan, välillä. Ja tarvitsenkin omaa aikaa. Mutta se, minkä koen omaksi ajaksi on muuttanut muotoaan. Ennen minulle omaa aikaa tarkoitti, että piti lähteä jonnekin. Mennä tekemään jotain erikoista, normaalista poikkeavaa. Ei mitään arkista, ei mitään ns. pakonomaista. Oma aika oli, että pääsi nimenomaan eroon niistä arjen velvoitteista. Omaa aikaa ei osannut edes arvostaa, koska se oli niin itsestään selvää. Kotoa lähtemään pystyi melkein milloin tahansa, lyhyelläkin varoitusajalla.

Nykyään, vauvan tulon myötä, oma aika on aika kortilla. Sitä ei välttämättä ole edes joka päivä. Minkä koen nykyään omaksi ajaksi ? No nimenomaan ne arkiset asiat, mitä ei tarvitse tehdä kiireessä ja kelloa tuijottaen. "Peläten", että kerkeänkö varmasti ennen kuin tyttö herää.

Siivoaminen on omalla tavallaan rentouttavaa, kunhan siihen on sitä kuuluisaa aikaa. Kun saa siivota ilman jatkuvaa katkosta ja taukoa. Eniten pidän kaappien siivoamisesta sekä yleisestä järjestelystä. Oikeastaan aloitan siivoamisen aina kaapeista.
Omaa aikaa minulle on myös, että kerkeän yksinkertaisesti istahtamaan alas, hengähtämään rauhassa ja juomaan kupin kahvia. Ei niin, että kahvi täytyy heittää ykkösellä naamariin ja lopputuloksena on palanut kieli. Eräs ilta tässä taannoin oikein nautin kun huomasin Ikean kuvaston tulleen ja päätin, että tänä iltana kuvaston selaaminen on minun oma hetkeni. Ihan kuin joku olisi kuullut toiveeni, sillä sainkin hyvin aikaa tuon hetken toteutukseen. Varasin oikein post it -lappuja, joita lätkäisisin sivujen väliin himoitsemieni tuotteiden kohdalle. Tosin pettymys tuli siinä vaiheessa kun selailin lehteä - ei mitään! No joo, ei siitä sen enempää.
Seuraan aikaa monta blogia; sisustus-, perhe- ja lifestyle blogeja. Se on minun "harrastukseni" ja postausten lukemiseen saa kulumaan aikaa. Joten varmaan sanomattakin selvää, että niiden luku on myös minun ikioma hetkeni. Sen hetken ajankohta (kuten minkään muunkaan) ei ole etukäteen suunniteltavissa, mutta kun se koittaa on mukava tehdä se rauhassa. On ärsyttävää lukea postausta niin, että jatkuvasti joutuu keskeyttämään.
Myös oman blogin päivitys on minun hetkeni. Tykkään panostaa tähän, mutta välillä tulee katkoksia kirjoituksen aikana, jolloin tuntuu, että ajatus katkeaa ja kokonaisuus alkaa rakoilla. Nytkin kirjoitan tätä postausta puhelimella, tytön nukkuessa sylissäni. Ainoa paikka missä saan hänet edes hetkeksi päiväunille, joten menköön näin.

Raitis ulkoilma Rockyn kanssa lenkkeillen on myös muuttunut rutiini hommasta rentoutumishetkeksi. Jos skipataan se kohta kun lenkillä tulee koira vastaan :D
Totta kai odotan myös sellaista täysin irtaantumista hetkeksi, jolloin pääsen vaikka kauan odottamaani kasvohoitoon (lahjakortti valmiina lompakkossa). Mutta se luokitellaan kyllä jo luxus aika -lokeroon. Saa nähdä milloin raaskin olla niin "kauan" pois tytön luota.

Mutta sanottakoon näin yhteenvetona, että oma aikani mistä nautin on tällä hetkellä seuraavanlainen: kuppi kahvia, sohvalla istuen, blogeja rauhassa lukien tai vastaavasti oman blogin päivitys. Tai Pinterestiä selaillen ja kotia suunnitellen.
Toinen vaihtoehto: siivoaminen kaikessa rauhassa.

Mites muut mammat, millaista on teidän oma aika? Jos saatte vaikka 30min - tunnin, kuinka sen käyttäisitte?

lauantai 5. syyskuuta 2015

Ristiäisten suunnittelua

Tajusin yhtäkkiä etten ole kertaakaan ottanut puheeksi täällä ristiäisiä! Hupsis. No mutta, ne vietetään jo viikon kuluttua, 13.9.
Paikaksi valitsimme seurakuntakeskuksen ja vieraita on kutsuttu n. 45 henkilöä. Uskokaa tai älkää, tuohon 45 henkilöön on rajattu vain lähimmät sukulaiset.
Päädyimme seurakuntakeskukseen, sillä meitä on tulossa niin paljon, ettei kotona olisi ollut riittävästi tilaa. Paikka on myös ilmainen ja sieltä saa astiastonkin lainaan. Aika loistavaa sanoisin.
Pappi tulee keskiviikkona meille kotikäynnille, jolloin käymme läpi tilaisuuden kulkua, valitsemme virret ym.

Väriteema juhlissa tulee olemaan vaaleanpunainen / mintunvihreä / hopea. Tämä tulee näkymään tarjoiluissa ja koristeluissa. Kastemekko on mummuni tekemä perintömekko, joka on ollut sekä minulla, että siskollani kastetilaisuudessa. Juhlavaatteet tytölle käymme hankkimassa ensi viikolla siskoni, tulevan sylikummin kanssa.

Tarjoilut valmistavat taitavat siskoni. Itse olen täysin kädetön mitä leipomiseen tulee, joten suosiolla buukkasin valmistelut heille. Tarjolla tulee olemaan sekä suolaista, että makeaa. Olen (jälleen kerran) viettänyt aikaa Pinterestin parissa ja hakenut sieltä inspiraatiota, joita ollaan käyty läpi yhdessä siskojeni kanssa. Kuitenkin annan heille aika vapaat kädet toteutuksen suhteen.
Kakku tulee olemaan kaksikerroksinen. Alempi kerros isompi, päällempi pienempi. Kakkua koristaa vaaleanpunainen kuorrutus ylläolevien kuvien tapaan. Ylempään kerrokseen tulee tytön nimi ehkä hopeisella värillä. Kakkuun tulee myös ehkä mintuvihreällä koristekohtia, kuten alemmassa kuvassa on laitettu. Olen sanonut siskoilleni, että tekevät kuten parhaaksi näkevät. Luotan heidän taitoihinsa.
Makeista tarjottavaa tulee myös macaronssien muodossa. Niitä tulee kahden värisinä; mintunvihreää ja vaaleanpunaista. Macaronsseihin tulee koristeeksi tytön alkukirjain, kuten ylävasemmassa kuvassa. Suunnitteilla on vielä esillepano. Joko ihan tarjoilulautaselle tai sitten tehdään tuollainen "torni". Saas nähdä.
Mums muffineja. Värit, yllätys yllätys, mintunvihreä ja vaaleanpunainen. Tahtoisin niihin myös suklaakirjaimen, mutta en oikein tiedä saako mistään ostettua valmiita, yhden kirjaimen paketteja. Tai sitten ne täytyisi tehdä itse. Toinen vaihtoehto on ei-syötävä koristekirjain (tiedättekö millaista tarkoitan), mutta en oikein tiedä mistä niitäkään saisi. Tai totta kai ne voivat olla ilman mitään erikoista koristettakin. Jos jostain löytyy, tahtoisin asetella ne tuollaiselle monikerroksiselle alustalle.

Muitakin herkkuja on luvassa, mutta vielä en paljasta kaikkea ;) Teen kyllä ristiäisistä sitten oman postauksensa.

Yksi suuri kysymys vielä ammottaa tyhjyyttään, nimittäin mitä laitan päälle?! Apua. Kai sitäkin täytyisi pikku hiljaa alkaa miettimään.

Pöytiin tulee kukka-asetelmia sekä tuikkuja. Otin yhteyttä paikalliseen floristiin, mutta vielä ei ole kuulunut vastausta.

Vähän kyllä alkaa jännittää. Ensi viikko tulee olemaan kiireinen kaiken valmistelujen suhteen ja kaupassakin pitää vielä käydä.

Palaillaan taas!

*kuvat Pinterestistä*

torstai 3. syyskuuta 2015

Äitiyden odotukset vs. todellisuus

Sain postaustoiveeksi tehdä samanlaisen "odotukset vs. todellisuus" -postauksen äitiydestä kuin tein raskausajastakin. Ihan loistava idea. Kiitos siis sinulle, kuka tätä ehdotit.

Täytyy sanoa, etten rehellisesti oikein tiennyt mitä äitiydeltä odottaa, saati sitten vauva-arjelta. Aina on tietysti ennakkoluuloja ja erinäisiä odotuksia tulevasta. Olisi ollut ehkä helpompi miettiä näitä jo raskausaika sekä mahdollisesti kirjata ylös tuntemuksia, sillä silloin ei ollut vielä kokemusta nykyisestä.

Aloitetaan positiivisesta yllätyksestä. Olin kuvitellut öitä rankemmiksi. Aina kuulee miten vauvat heräilevät parin tunnin välein ja yöllä ei saa nukutuksi. Meillä yöt on mennyt alusta asti hyvin. Ensimmäisinä viikkoina heräteltiin muutaman tunnin välein tyttö syömään, mutta kun saatiin neuvolasta lupa mennä vauvan rytmin mukaan on melkein joka yö tullut nukuttua 5 tuntia putkeen. Luksusta siis.

Päinvastoin kuvittelin myös, että vauvat nukkuisivat päivisin enemmän. Meillä on jokin "ei päiväunia" -vaihe ja silloin kun nukutaan niin mieluiten sylissä. On toki päiviä kun tyttö oikein yllättää ja viihtyy omassa sängyssä parikin tuntia täydessä unessa.

Yleisesti ottaen päivän kulkua kuvittelin aivan erilaiseksi. Vauva syötetään, vaihdetaan vaippa ja laitetaan unille. Hän nukkuu ja on itsellä hetki aikaa tehdä muita juttuja. Välillä näinkin, mutta todellisuudessa aivan yksinkertaisetkin asiat, joita et edes kuvittelisi voi joutua ajoittamaan, kuten hampaidenpesu, syöminen, vessassa käynti, pukeminen ym. on tehtävä kun kerkeää tai jätettävä välistä :D

Kotoa lähteminen vauvan kanssa. Todellisuus iski todella nopeasti. Sitä ei niin vain lähdetäkään. Itsensä valmiiksi laittaminen täytyy tehdä nopeasti ja ennen vauvan pukemista, jottei vauvalle kerkeä tulla liian kuuma ulkovaatteissa. Pitää varmistaa, että vauvalla on puhdas vaippa ja masu täynnä. Joskus toistaa tämä rutiini pari kertaa ennen lähtöä.

Vauvan kasvu ja kehitys. Meidän tyttö on vajaa kaksi kuukautta vanha. Olen luullut, että vauva on pitkään ihan vauva. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Pieni, nukkuu vain, ei ota paljon kontaktia. Käsitys tästä muuttui täysin jo ensimmäisen kuukauden jälkeen. Pieni käärömme oli kasvanut valtavasti, hymyili, seuraili liikettä ja kuunteli tarkasti ääniä. Hän oli pieni ihminen. Hänelle on koko ajan kehittynyt luonnetta ja omaa ulkonäköä. Vauva-aika toden totta on lyhyt.

Entä se tunnepuoli? Olen kuullut sanonnan: äidin rakkautta lastaan kohtaan ei voi ymmärtää ennen kuin on itse äiti. Tuo pitää täysin paikkansa. Rakkaus omaa lastaan kohtaan on sanoinkuvaamatonta. Minulla, kuten varmasti suurimmalla osalla äideistä, se syntyi välittömästi kun tyttö ensi kerran laskettiin rinnalle. Samalla syntyi monta muutakin tunnetta. Pelkoa, huolta, iloa, onnea... Suurin tunne rakkauden lisäksi oli jatkuva menettämisen pelko. 
Kuvittelin aiemmin, että olisin rennompi. Luottaisin vaistoihini ja siihen, että kaikki menee hyvin. Kyllä minulla on äidinvaisto, sen tiedän, mutta en sanoisi että olen kovin rento. Jatkuvasti tulee tarkistettua vauvan nukkuessa, että kuuluu tuhina, hän hengittää, ei ole puklannut unissaan jne. Pieneenkin yskäisyyn herää. Ehkä osaan ottaa hieman rennommin kunhan aikaa kuluu.

Kuten raskausaikana, myös äitiydessä tunnepuoli on ollut minulle suurempi yllätys. Sanoisin, että äitiyteen ja sen tuomiin tunteisiin ei osaa valmistautua. Kuinka onnelliseksi voi tulla kun vain katsoo lastaan. Kuinka onnellinen voi olla kun pieni, väsymystä itkevä vauva nukahtaa syliin. Kuinka kaunis oma lapsi on. Kuinka hauskaa vain kahden kuukauden ikäisen vauvan kanssa voi olla. Kuinka nopeasti päivät kuluvat, vaikka mitään niin erikoista ei edes tule tehtyä.

Välillä on epätoivon hetkiä. Niitä on onneksi harvoin, mutta aina ne tuntuvat yhtä surullisilta. Kun vauva itkee ja itkee. Hänellä on vatsavaivoja ja vaikka kuinka yrität, et saa helpotettua hänen oloa. Pikkuinen huutaa naama punaisena, hikisenä ja silmistä valuu kyyneliä. Silloin riipaisee omaa sydäntä.

Äitiys on tehnyt minusta herkän, ehkä jopa hieman pehmon. Minusta on tullut paljon tunteikkaampi (lue: itkuherkempi). Oman synnytyksen ajatteleminen saa tunteet pintaan. Nyt kun alkoi taas Toisenlaiset äidit, tiedän, että tulen itkemään jokaisessa jaksossa kun näytetään synnytys. Mutta se ei minua haittaa. Silloin palaa niihin omiin hetkiin, elämää mullistavaan tapahtumaan, joka on samalla niin rajua ja kaunista.

Tulipas taas vaaleanpunaisten sydänlasien läpi kirjoitettu teksti. Ehkä siitä voi päätellä, että olen onnellinen.