Kaksplus.fi

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Synnytyskertomus

Palataan puolentoista viikon takaisiin tunnelmiin. Vuorossa on synnytyskertomus kaikessa kauneudessaan (=kauheudessaan).
Jos joku on todella herkkä niin suosittelen skippaamaan tämän tarinan.

Lauantai 11.7 // laskettu aika

Aamu alkoi normaalisti. Suunnitelmissa oli lähteä shoppailemaan lenkkareita Taidetehtaalle. Lähdettiin päivällä kiertelemään kauppoja. Välillä tuntui pientä supistelua ja sanoin Miikalle, että nyt on liian epämukava olo shoppailuun, pakko päästä kotiin huilaamaan.
Otin ihan rennosti koko päivän, sillä selässä tuntui särkyä ja supisteli.
Illan lähestyessä kun kävin vessassa huomasin limatulpan irronneen. Soitettiin sairaalaan ja kysyttiin kuinka edetä. Mainitsin puhelimessa myös kuinka vauvan liikkeet ovat olleet hennompia ja tulevat aika harvakseltaan.
Meitä pyydettiin sairaalalle käyrille ja oltiin siellä noin klo 19:00.
Makasin käyrillä tunnin ja lopuksi tehtiin vielä sisätutkimus - sormelle auki.
Kätilö sanoi, että maksimissaan pari päivää enää, mutta tilanne vaikuttaa lähteneen käyntiin. Heitti vielä vitsillä, että on sunnuntaina aamuvuorossa, katsotaan nähdäänkö jo silloin.

Sunnuntai 12.7

Illan sisätutkimus antoi potkua alleen (?) ja yöllä klo 1:00 alkoi säännölliset supistukset 6 minuutin välein. Kahdelta soitin sairaalaan, josta antoivat neuvoksi mennä kuumaan suihkuun puoleksi tunniksi, jonka jälkeen voisimme alkaa rauhassa tekemään lähtöä. Miika lähti hakemaan siskoani, joka oli lupautunut koiravahdiksi h-hetken tullen.
Sairaalalla olimme noin klo 3:00 ja minut laitettiin taas käyrille. Koska supistukset tuntuivat vain alavatsassa ja särkynä selässä ei ne näkyneet monitorilla ja jouduimme itse kellottamaan niitä.
Klo 3:30 tehtiin sisätutkimus - 2cm auki. Supistukset olivat niin voimakkaat, että minulle ehdotettiin kivunlievitystä, jotta saisin hetken huilattua. Piikki pakaraan ja 20 min niin helpottaa, tai niin sitä luvattiin... No eihän se auttanut ollenkaan, mutta lisää kivunlievitystä ei saisi muutamaan tuntiin.

Siirryttiin synnytyssaliin, jossa vetelin ilokaasua kaksin käsin. Supistusten väli taisi olla jotain 2-3 min ja Miika kertoi, että supistusten voimakkuus oli aina siellä 97 kieppeillä. Tässä vaiheessa koko touhusta oli kyllä lysti kaukana. En kironnut tai manannut Miikaa ym. mitä kuulee joidenkin tekevän, mutta yhdessä vaiheessa Miika sanoi, että alkaa käsistä loppumaan verenkierto kun puristin niin kovaa (heh).
5:30 tehtiin sisätutkimut ja 3 cm auki, jihuu. Ei muuta kuin lisää ilokaasua naamaan.

6:05 puhkaistiin kalvot ja lapsivesi oli ok. Taisin ääneenkin mainita, että tuntui kuin olisi alleen laskenut ja siinä sitä maattiin. Itseasiassa koko synnytyksen ajan makasin kylkiasennossa.
Vihdoin seitsemän aikaan aamulla tuli pelastus eli epiduraalipuudutus. Sen laitto oli yhtä tuskaa ja silloin myös ensimmäisen kerran taisi muutama ärräpää kaiken muun huutamisen keskellä kuulua. Laitoin ajan piti pysyä ihan paikallaan ja kun samaan hetkeen iski kunnon supistus niin mielessä pyöri vain "kun nyt vaan lähtisi taju niin helpottaisi". Itse epiduraalin laittajakaan ei ollut mistään myötätuntoisimmasta päästä ja sanoi minulle vain, että lopeta se itku kun täriset liikaa. Olisin voinut mottasta ja kovaa. Epiduraali vaikutti onneksi nopeasti ja supistuskivut olivat tiessään aika pian laiton jälkeen. Vauvan päähän asennettiin ennen epiduraalia joku piuha, josta hänen vointia seurattiin. Olin kyllä täynnä piuhoja joka paikasta siinä vaiheessa.

Ei mennyt aikaakaan kun tunsin valtavaa painetta ja ponnistamisen tarvetta. Se tuli niin yhtäkkiä, että karjaisin Miikalle "nyt soita sitä kelloa, tää tulee pihalle".
Kätilö tuli paikalle ja samalla sanoi toiselle kätilölle, että lähtee hakemaan meille aamupalaa huoneeseen. Koska tunsin niin kovaa painetta kätilö teki sisätutkimuksen ja hämmästyi ihan itsekin - täysin auki ja vauvan pää on jo ihan alhaalla. Kaikki tämä siis n. 1,5 h sisällä epiduraalin laitosta.

Kun kätilö sanoi, että voin alkaa "harjoittelemaan" ponnistelua, muhun iski paniikki. Kaikki tapahtui niin nopeasti ja tajusin, ettei epiduraali auta kuitenkaan itse synnyttämisen kipuun. Kätilö laittoi toiveeni mukaan jonkin sisäpuudutteen vielä lisäksi.
8:25 alkoi ponnistaminen ja ei, sekään ei ollut helppo vaihe. Ensin en uskaltanut edes ponnistaa kunnolla ja vain tärisin pelosta. En oikeastaan tiedä miksi muhun iski niin järkyttävä paniikki siinä vaiheessa. Kätilön ja Miikan tsemppauksella kuitenkin sain rohkeutta, ponnistaminen kun oli siinä vaiheessa ainoa vaihtoehto. Sitä en tehnyt hiljaa enkä kaunistellen ja varmaan moni ulkopuolinenkin kuuli sen. Mutta siinä vaiheessa mulle oli aivan sama kuka kuuli ja mitä :D Puudute auttoi vain toispuoleisesti eli myös tunsin kaiken (ilmaisin senkin asian nätisti, not).
18 minuuttia myöhemmin, klo 8:43 kuului pienokaisen rääkäisy !<3 Miika leikkasi napanuoran ja pikkuinen laskettiin rinnalle.

"Kaikki kipu on sen arvoista". Monesti kuultua, täysin totta joka sana. Kipu unohtuu välittömästi (hetkellisesti) kun se kaikista rakkain aarre lasketaan siihen syliin. Sitä tunnetta ei osaa edes kuvailla.

Toinen kätilö oli kärräämässä meille sitä aamupalaa huoneeseen kun meidän kätilö naurahtaen tokaisi hänelle: "tuo suoraan vain se onnittelulounas, tämä syntyi jo." Niimpä saatiin tuplasti ruokaa, heh.
Minulle tuli neljä repeämää, neljä tikkiä koko hommasta, joiden paraneminen on ihan oma tarinansa. Tosiaan yksi tulehtui ja vasta nyt on alkanut olo helpottamaan.


Pisteitä pikkuinen sai 9/10/10, meille täyden kympin pakkaus !

Kaiken kaikkiaan synnytys kokemuksena oli mielestäni aika...noh, kamala. Hyvinä puolina koen kuitenkin, että kokoajan tapahtui edistystä ja ensisynnyttäjäksi se oli nopea. Tosin kivun määrä oli jotain sanoinkuvaamatonta enkä ole tiennyt, että semmoista tuskaa pystyy edes järjissään kestämään. Siitä on kuitenkin vasta niin vähän aikaa, että muistikuvat suht. hyvin (liian hyvin) pinnassa.
Synnytykselle annoin kuitenkin 7-8 pistettä ihan vain sen sujuvuuden ja ihanan kätilön vuoksi. Kätilömme oli aivan mahtava ja ihana nainen, sama kun lauantai-iltana käyrillä ollessani.

Silti, kaikesta huolimatta, jos minulta kysyttäisiin tekisinkö kaiken uudelleen pienen tyttömme vuoksi niin ehdottomasti. Ei ole asiaa mitä en hänen vuokseen tekisi.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Kotona

Tiistaina aamulla oli lastenlääkärin tarkastus jonka jälkeen saimme pyytää "lupaa" päästä kotiin. Koska vauvalla oli kaikki hyvin ja imetyskin on lähtenyt sujumaan niin ei ollut mitään syytä miksi emme olisi päässeet kotiin. Tuntui todella oudolta pakata kimpsut ja kampsut, laittaa vauva turvakaukaloon ja lähteä sairaalalta, ammatti-ihmisten turvasta kotia kohti. Olo oli hämmentynyt; saanko oikeasti ottaa tuon pienen mukaan. Hieman jännitti myös kotona odottava Rocky ja kuinka se reagoisi vauvaan. Minä tulin ensin sisälle, sillä olin ollut muutaman päivän pois niin tiesimme, että Rocky innostuisi. Ihan hetken kuluttua tuli Miika vauvan kanssa sisälle. Annoimme Rockyn nuuskutella vauvaa ja kehuimme kun se oli niin varovaisesti. Toki innostunut ja kiinnostunut se oli, omaan tuttuun tapaansa, mutta kyllä koirat selkeästi vaistoo pienen ihmisen olevan kyseessä. Kauhean kauan ei Rocky edes vauvaa tutkaillut vaan meni eteiseen makaamaan. Aina kuitenkin kun vauva piti pientäkin ääntä - sylissä tai pinniksessä, piti Rockyn mennä katsastamaan tilanne.
Vauva nukkuu paljon ja syö hyvin. Tyytyväinen tapaus kunhan ruoka tulee ajoissa. Ensimmäisenä yönä sai hepulin kun ilmeisesti maitobaari toimi liian hitaalla palvelulla, mutta muuten ei ole kummempia itkukohtauksia tullut. 
Itse elän (eletään) onnen kuplassa vaikkakin huoli on koko ajan suuri. Menetyksen pelko on saanut aivan uuden merkityksen ja vähän väliä täytyy nukkuvaa vauvaa käydä kurkkaamassa, että onhan kaikki hyvin.
Maanantaina meille tulee neuvolan hoitaja kotikäynnille. Paljon on kysymyksiä mielessä.
Synnytyskertomus on tulossa heti kun vain saan aikaiseksi sen kirjoitettua. Kuinkahan rehellisen siitä kehtaa kirjoittaa.. No, katsotaan kuinka yksityiskohtainen siitä syntyy.

torstai 9. heinäkuuta 2015

Pinterest // Pregnancy Outfit Ideas

Olen ihan koukuttunut Pinterestiin. Siellä on niin paljon kaikkia kivoja ideoita ja tykkään selailla muuten vaan kuvia myös.
Yksi aihe, mistä olen tykännyt selailla kuvia ja fiiliksiä on raskausajan pukeutuminen. Tyylillisesti tykkään rennoista ja istuvista vaatteista, jotka käy arkeen. Tykkään myös erittäin huollitellusta ja viimeistellystä tyylistä, jos haluaa hieman extraa.
Tämä on hyvä hetki tälle aiheelle kun se on itsellekin vielä (hetken) ajankohtainen.


Näissä asuissa toteutuu hyvin tuo rentous, kuitenkin olemalla siistien ja viimeisteltyjen asukokonaisuuksien näköisiä. Pidän paljon neuleista ja saappaista. Kuvien vaatteet eivät ole mitään erikoisia, mutta ne on yhdistelty hyvin sekä käytetty sopivia asusteita hienojen kokonaisuuksien luomiseen.
Itse pukisin päälleni jokaisen näistä asuista. Eniten pidän ensimmäisen kuvan neuleesta, keskimmäisen kuvan neuleesta sekä viimeisen kuvan liivistä ja laukusta.


Tykkään myös kovasti nahkatakeista. Näissä asuissa sama ensimmäisten kuvien rentous jatkuu kuitenkin aivan eri tyylilinjassa. Vaikka asukokonaisuudet ovat rentoja, eivät ne missään nimessä näytä sotkuisilta. Ihailen ihmisten kykyä luoda asukokonaisuuksia, jotka välittävät mukavan sekä viihtyisän olon kuitenkin näyttämällä hyvältä. Olen sitä mieltä, että farkuilla, nahkatakilla ja jollain siistillä paidalla ei voi mennä kauheasti vikaan.


Näissä asuissa vastaavasti mennään mielestäni jo enemmän huollitellun puolelle. Asut sopivat arkeen, mutta mielestäni myös tapaamisiin tai tilaisuuksiin (joissa ei tarvitse olla mekkoja).
Korkokengät tuovat heti juhlavampaa ilmettä ja sitä viimeistä silausta.
Itse pukisin päälleni vaikka kaikki yllä olevat asut, mutta en ole vielä kovin taidokas kävelemään korkeilla koroilla. En myöskään osaa oikein käyttää hattuja vaikkakin ensimmäisessä kuvassa se näyttää todella hyvälle.


Näissä kuvissa tykkään kuinka vatsaa on oikein korostettu. Siihen on käytetty vyötä sekä pitsipaidan helmaa. Molempia tyylejä olen käyttänyt myös itse vaatteissa raskausaikana. Tykkään näistä, sillä se tuo muotoja ja vyötäröä esiin, eikä yleisilme ole niin "tasainen".

Voisi sanoa, että minulla ei ole mitään yhtä tiettyä tyylilinjaa jota ihailen eniten. Ehkä haen myös vähän sitä omaa tyyliäni vielä. Olen vielä aika "sekoitus kaikkea", jos niin voi sanoa. Kokeilunhaluinen, mutta myös erittäin tuttuun turvautuva. Vailla rohkeutta repäistä ja kokeilla jotain oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Ehkä sitten kun kroppa alkaa olla taas omissa mitoissaan..?

Joka tapauksessa; mitä tykkäätte asuista ? Onko lempparia ?

torstai 2. heinäkuuta 2015

Vauvan ensipeti

Nyt vuorossa aiemmin lupaamani kuvapläjäys vauvan ensipedistä. Tosiaan ensipetinä käytämme äitiys-/vuodelaatikkoa, johon äitini on tehnyt verhoilun.




"Family, where life begins and love never ends"

Käytiin eurokankaasta ostamassa kankaat ja tuo nauha. Pääkuvioksi valikoitui harmaa kangas, jossa on valkoisia tähtiä. Saman tyylinen ja värinen kun meillä on esimerkiksi hoitoalusta. Toiseksi kankaaksi valikoitui vaalea/beigehtävä yksivärinen kangas, joka on mielestäni erittäin rauhallisen sävyinen ja sopii siksi hyvin tuohon kaveriksi. Tuo nauha on oikeastaan pastellisen mintunvihreä, kuvissa väri hieman eri kuin livenä. Oon aivan ihastunut siihen väriin ja se sopii sekä tytölle, että pojalle. Sattui sopivasti, että pussilakanassa on samaa sävyä sekä äitini virkkaama peite on myös samaa sävymaailmaa.

Ensipedin laitoimme pinnasänkyyn ja katsotaan sitten kuinka kauan sitä käytetään.

Ollaan kyllä todella tyytyväisiä tuohon petiin (kiitos äiti !).