Kaksplus.fi

tiistai 10. helmikuuta 2015

Se liikkuu!


Joka ilta kun menen sängylle / sohvalle makaamaan niin tunnustelen, josko sieltä vatsasta jotain liikettä tuntuisi. Muutamana kertana olen tuntenut jotain, mutta en ole ollut aivan varma, että mitä se jotain on. Pientä hentoa kuplimista, poreilua, mutta hyvin epämääräistä ja epäselvää.
Eilen illalla nukkumaan mennessä otin taas pienen hetken aikaa ihan vain kuulostella vatsa-asukkia. Sitten se tapahtui, eikä jättänyt kyllä mitään epäilyjä. Kunnon muljahdus !
Se tuntui vähän samalta kun autolla ajaisi jostain hyppyristä tai montusta niin, että ottaa ihan vatsanpohjasta, mutta tuo tunne kohdistui koko voimanaan vain yhteen pieneen alueeseen. Se tuntui kutittavalta, hauskalta ja ehkä jopa vähän ällöttävältä (jos niin saa sanoa :D) Kuitenkin ihan mahtavalta. Nyt pystyn varmuudella sanomaan, että kyllä, olen tuntenut jo vauvan liikkuvan.
Tästä ne alkaa vaan voimistumaan ja tuntumaan selkeämmiltä päivä päivältä. Ja jos yhtään etukäteen täytyisi arvioida, niin aika liikkuvainen kaveri siellä vatsassa asustaa ensimmäisen ultran perusteella. 

perjantai 6. helmikuuta 2015

Pikku toipilas

Viime vuoden helmikuussa haimme Rockylle hormoonikapselin testiin.
Ongelmana oli siis syömättömyys, jatkuva ulvominen ulos, ulkona aivan sekaisin kaikista ihanista tyttökoirien hajuista ja sisällä jatkuvaa nylkytystä. Eläinlääkäritkin suositteli kapselia, sillä tuo touhu kävisi pidemmän päälle haitaksi jo pojan omalle terveydellekin. Tosiaan haimme kapselin ja vaikutus alkoi selvästi n. kuukauden kuluttua sen laitosta. Ruokahalu palasi, lenkit oli helpompia ja nylkytys loppui täysin.
Harmiksemme tuo vaikutus kesti vain puoli vuotta ja syksyllä huomasimme taas "normaalikäytöksen" palaavan - kaksi kertaa pahempana.
Rocky on ollut jatkuvasti levoton ja stressitilassa, ulkona täysin kuuro ja sokea kaikelle muulle paitsi ihanille tyttöpissoille mitä on kiva lutkuttaa. Nylkytys on tullut vielä pahempana takaisin - nyt myös joka ikinen ihminen on kohde kaiken tekstiilin ja huonekalujen lisäksi. Kaikki huoneet on pitänyt olla rajattuina / ovi kiinni, sohvatyynyjä ei voi pitää, kaikki vaatteet pitää olla ulottumattomissa, sillä se on alkanut varastaa niitäkin, kaikki on vaikeaa, joka päivä !

Nyt tänään Rockyllä oli kastraatioaika. Päätimme, että ihan turhaa se on tapella joka päivä tuon kanssa ja saa poikakin helpomman olon, kun ei ole niin kierroksilla jatkuvasti. Ei se varmasti ole nuorelle uroskoiralle helppoa kun kaikki tuoksut pistää pääkopan aivan sekaisin ja tasapainoisesta olosta ei ole tietoakaan.

Vein Rockyn klo 9:00 Lemmikkilääkäriin. Jätkä oli intoa täynnä, niin kuin kaikesta muustakin aina, kunnes piti saada se tutkimuspöydälle. Loppujen lopuksi saatiin se yhdessä eläinlääkärin kanssa nostettua siihen ja pysymään siinä jopa hetki, kunnes se loikkasi sieltä alas. Se sai olla huoneessa vapaasti kun perus tarkastukset oli tehty. Sitten laitettiin nukutuspiikki peppuun. Hetken aikaa jätkä jaksoi kierrellä huoneessa ja nuuskia paikkoja kunnes pikkuhiljaa alkoi askel hidastua ja kömpelöityä. Tässä vaiheessa mun oli jo vaikee katsoa. Hetken päästä jalat ei enää jaksaneet kantaa ja poika nukahti lattialle - ja mä purskahdin itkuun, yllättäen. En osannut kuvitella sitä noin vaikeaksi tilanteeksi. Sinne se jäi hyviin käsiin ja mä lähdin pois.
Klo 13:00 käytiin hakemassa poika kotiin ja voi että mikä raukka :/ Häntä heiluen se sieltä tuli vastaan kuten aina, mutta omat jalat ei oikein tahtonut kantaa. Miika kantoi sitten pojan autolta kotiin kun ei pahemmin itse jaksanut kävellä.
Aika paljon on nyt päivän aikana itkenyt ja uikutellut, mutta eläinlääkärissä sanoivat sen johtuvan siitä kun on niin pöhnässä vielä nukutuksesta ja lääkehöyryissä. Huomenna sitten saa antaa kipulääkettä.
Katsokaa nyt mikä raukka. <3
Tuo "body" tosiaan saatiin käyttöön 10 päiväksi niin ei tarvitse pitää kauluria (paitsi jos poika jää yksin).
Kerran on nyt illan aikana jaksanut lähteä ulkona käymään pissalla, mutta ei vieläkään kauheasti ylimääräistä kävele. Huomenna jo varmasti parempi.
Meillä leikattiin myös itsessään pussit kokonaan pois. Onko muiden uroksilla vaan katkastu piuhat ja jätetty teepussit roikkumaan vai leikattu kaikki pois ?

Nyt on jätkä nukahtanut rauhallisesti sängylle kun on hetki taas ilman itkua :)


tiistai 3. helmikuuta 2015

"Odota vaan..."

"Odota vaan kun pahoinvointi alkaa"
"Odota vaan kun alkaa närästää"
"Odota vaan kun kaikki hajut alkaa ällöttää sua"
"Odota vaan kun mieliala alkaa vaihdella"
"Odota vaan kun vatsa on kokoajan tiellä"
"Odota vaan synnytystä"
"Odota vaan jatkuvaa heräämistä joka yö"
"Odota vaan kun et voi enää pitkään aikaan lähteä minnekkään kotoota"

Odota vaan....lause jota en voi sietää. Yllä mainittakoon muutama esimerkki kyseisestä lauseesta, jotka olen kuullut. 
Niinkun aiemmassa postauksessa sanoin, olen päässyt mielestäni aika helpolla tähän asti. Pahoinvointi kesti vain vähän aikaa ja muutenkin olo on ollut tasaisen hyvä.
En stressaa tulevista asioista, en pelkää synnytystä, enkä mieti kuinka tukalat oltavat kesällä loppuraskaudessa saattaa olla. 
Yksi syy tähän on se, että en tiedä mitä tuleman pitää; en tiedä miltä synnytys tuntuu, en tiedä miltä loppuraskaus tuntuu.. minulle tämä kaikki on uutta - niinkuin kaikille joskus.
Ja koska en tiedä mitä eteen tulee, en myöskään jaksa stressata sitä turhaan. En koe voivani vaikuttaa kovin paljon siihen, kuinka synnytys tulee menemään tai siihen kuinka kovat helteet alkukesästä on, jotta minun olisi helpompi olla pallomahani kanssa. Joten en ymmärrä sitä, että miksi se tuntuu olevan muille "ongelma" jos menee tällä hetkellä hyvin tai ei ole suuria pelkoja tulevasta.
Se, että on hyvä olla ja nauttii olostaan tuntuu olevan välillä väärin. Kaikille koko raskaus, synnytys ja sen jälkeinen aika on yksilöllistä, joten en aio tuntea huonoa omatuntoa "lepsusta" asenteestani.
Tuskin kukaan olettaa kaiken menevän tuosta vain helposti ja synnytyksen olevan täysin kivuton kokemus. Kyllä mullakin on pelkoja: meneekö kaikki hyvin loppuun asti ? tapahtuuko vauvalle jotain synnytyksessä / ennen sitä tai sen jälkeen ? osaanko varmasti kaiken ? 
Mutta on asioita joihin itse ei voi vaikuttaa ja on taas asioita joihin voi. 
Meillä on onneksi paljon tukea ympärillä ja hoitoapulaisia ilmoittautunut jo niin paljon, että hyvä jos itselle jäisi edes mitään tekemistä ;D
Kaikki menee niinkuin on tarkoitettu ja omalla painollaan, luotan siihen.

Myös toinen asia, mikä tuntuu joiltain unohtuvan...raskaus ei ole sairaus. Saan käydä salilla tai liikkua muuten vain. Pystyn edelleen tekemään asioita itse enkä mene rikki. Toki asiat tehdään omaa kehoa kuunnellen, esimerkiksi salilla käynti, mutta se ei ole kiellettyä. Kunhan toimii niinkuin itsestä tuntuu hyvältä.

"Odota vaan kun tunnet olosi hyväksi"
"Odota vaan kun voit ylpeänä esitellä vauvavatsaasi"
"Odota vaan kun vihdoin tapaat vauvasi"
"Odota vaan kun pääset elämään arkea vauvasi kanssa"
"Odota vaan kun saatte viettää aikaa perheenä"

"Odota vaan" -lauseita, joita ainakin mielummin itse tykkäisin kuulla :)


maanantai 2. helmikuuta 2015

Ensimmäinen blogiteksti

Tää on nyt jo toinen blogi, minkä aloitan.
Ensimmäisen blogin kanssa oli hieman hankaluuksia, sillä siihen ei liittynyt mitään tiettyä aihetta.
Ei ollut mitään selkeää suuntaa mistä kirjoittaa, joten pikkuhiljaa postaustahti hidastui ja hidastui.

Nyt blogin pääaiheena pyörii vielä vatsassani asustava pienokainen, jonka on tarkoitus syntyä heinäkuussa (tarkemmin sanottuna 11.pv).
Vauvahössötyksen ohella blogissa on juttuja myös normaalista arjesta, omista kiinnostuksista sekä tietystä meidän karvakamu - Rockysta.

Ensin ajattelin pitää raskausajan päiväkirjaa ihan itsekseni, mutta kun sukua ja ystäviä asuu ympäri Suomea niin ajattelin tämän olevan myös loistava tapa pitää heitä ajantasalla kuulumisien suhteen ja että missä mennään.

Tosiaan laskettu aika on siis 11.7.2015 eli nyt on rv 17+2.
Takana on kolme neuvolakäyntiä, yksi lääkärikäynti ja yksi ultra.
Raskausaika on ollut yllättävän helppo. Tein positiivisen raskaustestin 5.11.2014, rv 4+4.
Ensimmäiset viikot oli erittäin epätodellisen tuntuisia. Minulla ei ollut mitään oireita tai tuntemuksia mistään, joten koko ajatus siitä, että vatsassani pieni ihmisen alku olisi tuntui...noh, epätodelliselta.
Noin viikolla 7 - 8 alkoi pahoinvointi. Se oli joka päiväistä ja saattoi kestää pitkin päivää. Silloin pieni todellisuus iski, että ehkä siellä vatsassa oikeasti jotain on.
Pahoinvointi kesti noin kolme viikko ja sitten loppui. Satunnaisesti on saattanut aamuisin olla huonovointisuutta, mutta erittäin vähän.

11.12.2014 oli ensimmäinen neuvola, viikkoja oli silloin 9+5. Käytiin läpi perus tietojani ja kokeiltiin kuuluisiko jo syke - ja kuuluihan se ! Neuvola-täti itsekin hieman yllättyi asiasta.
29.12.2014 oli ensimmäinen ultra ja sekös vasta jännitti. Viikkoja oli silloin 12+2. En osaa kuvailla sitä tunnetta kun ensimmäisen kerran sen pienen näki. Erittäin liikkuvainen kaveri ja takapuoltakin heiluteltiin kovaan tahtiin. Sukupuoltakin saimme päätellä, mutta varmistus tulee ensi kerralla sitten.
Kaikki oli oikein hyvin. Myöhemmin vielä kotiin tuli kirje seulontakokeesta ja tulos oli normaali eikä riskiä ole todettu.

7.1.2015 rv. 13+4 ja 29.1.2015 rv. 16+5 oli neuvolakäynnit ja jälkimmäisen yhteydessä myös lääkärikäynti.
Kaikki on ollut hyvin ja syke on kuulunut ja ollut hyvä.

Seuraava ultra on 27.2 ja odotan jo innolla !